Yhdistys
Oulun Seudun Etsintäkoirat OSE ry on elokuussa 2004 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää pelastuskoiratoimintaa ja –koulutusta Oulun seudulla. OSEn toiminta sijoittuu Oulun lähikuntien lisäksi ympäri Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta. Jäseniämme löytyy myös Raahesta, Kajaanista, Kuusamosta ja Rovaniemeltä.
OSE on jäsenenä Suomen Pelastuskoiraliitossa (SPeKL ry) yhdessä kuudentoista pelastuskoira-/etsintäkoirayhdistysten kanssa.
Olemme osa vapaaehtoista pelastuspalvelua (Vapepa), jota koordinoi Punainen Risti.
Toiminta
Pelastuskoiratoiminta on vaativa harrastus, joka vaatii fyysistä kuntoa ja henkistä kanttia niin koiran ohjaajalta kuin koiraltakin.
OSE:n tavoitteena on kouluttaa niin koiran ohjaajia sekä koiria hälytysryhmään.
Toivomme jäsenten tähtäävän hälytysryhmään. Pelastuskoiran koulutus on pitkäjänteistä työtä, eikä ohjaajan koulutustakaan saa unohtaa.
Jälki- ja hakuharjoituksia pidetään viikottain useissa eri treeniryhmässä toiminta-alueillamme. Suuretsintä- ja yhteisharjoituksia järjestetään myös ympäri vuoden yhteistyötahojemme kuten Vapepan ja SPR:n kanssa. Yhdistyksellä on tällä hetkellä koulutettavana n. 60 koirakkoa.
|